SISÄINEN VIRTAUS JA TYÖSSÄ JAKSAMINEN

Käsittelen tässä artikkelissani jaksamista mielen sisäisen virtauksen ja energian vapautumisen nä-kökulmasta. Olemme yhteiskunnassa murrosvaiheessa. Hyvinvointivaltio ei ole tuonut mukanaan henkistä hyvinvointia. Onko nykyaika unohtanut ihmisen syvimmän olemuksen – ajattelevan, tun-tevan ja kokevan puolen. Oman itsemme sisäisen ja ulkoisen maailmamme välisen vuoropuhelun.

Oman henkisen tasapainon säilyttämiseksi ihminen tarvitsee aikaa myös lepoon ja joutenoloon. Siellä hän kohtaa itsensä, syvimmät ajatuksensa ja tunteensa. Tällöin mahdollistuu itsetutkiskelu omasta kehittymisestä ihmisenä. Mihin suuntaan kehityksessäni olen menossa? Hallitsenko omaa elämääni, vai hallitseeko joku muu elämääni? Olenko menettänyt oravanpyörässä eläessäni oman elämäni hallinnan? Onko minut välineellistetty, hyväksikäytetty?

Työyhteisöissä vallitsee samanaikaisesti maanisuus ja masennus. Kehittämisen noidankehässä ei ole aikaa ajatella vaihtoehtoja. Saati tarkastella erilaisia meneillään olevia työprosesseja kokonai-suuksina tai jo toteutuneita tarkastella oppimisen näkökulmasta. Kun tähän ole aikaa, lohduttau-dutaan ajatuksella, että on keksitty jotain uutta tai ensi kerralla onnistutaan. Tämän touhukkuuden keskellä on vaarana, että ajattelu- ja näkökulmat asioihin kapenevat. Kuinka tällaista kiihtymistilaa rauhoitetaan? Kiihtymistilassa ihminen kohtaa hyvin pian mielihyvän toisen puolen, epämukavuuden tunteen. Tämä tuo mukanaan tyhjyyden, merkityksettömyyden ja yksi-näisyyden tunteita.

Yhteisöllisyys sanana tuli tutuksi mm. tsunamin, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien yhteydessä. Oliko se sitä? Ihmiset kokivat hetken yhteyden tunteen. Yhteisöllisyyden synty perustuu elämän merkityksen ja identiteetin etsimiseen. Maailman laajuisesti on menossa prosessi, jossa tietoyhteiskunnan ja tiedon käsitteille ollaan an-tamassa syvempi sisältö – siirrytään kohti tiedon ja merkityksen yhteiskuntaa. Tietotekniikka yh-teiskunta saa laajempia kulttuurillisia ja humanistisia painotuksia. Näissä huomioidaan ihmisen kokemusmaailma. Yhteistä kollektiivista hiljaista tietoa arvostetaan. Kollektiivinen tieto on yhtei-sön arvoissa, tavoissa ja perinteissä, joiden kantajina ovat paljon kokeneet ihmiset. Kokemuksia ei voi opiskella kirjoista. Tässä vuorovaikutuksessa itsetunto voi kehittyä terveeseen suuntaan suh-teessa ympäristöön ja yhteisöön. Ihmisen kehitys tapahtuu vuorovaikutussuhteiden kautta. Tarvi-taan toinen ihminen/ihmisiä ajatusten peiliksi.

Tähän muutokseen tarvitaan kiireetöntä aikaa – olemista, asioista keskustelua. Hetken kiireettö-myydessä voi piillä viisauden siemen. Joskus tekemättä jättämisellä, alituisella touhuamisella voi olla suurempi merkitys. Tällä en tarkoita kuitenkaan perustehtävän laiminlyömistä.

HILJENTYMINEN

Jatkuvassa kiireessä elämisessä on vaarana mielen köyhtyminen. Mielen köyhtymiseen liittyy tur-hautuminen, henkinen pysähtyneisyys. Esimerkiksi asioiden laaja-alainen tarkastelu yksipuolistuu ja ihminen alkaa suojautuakseen elämään liikaa menneisyydessä ja ihannoiden sitä. Uupumisen ja painon tunne lisääntyy – ajatus pysähtyy.

Mitä kiireisellä elämällä tavoitellaan? Voiko oppia haluamaan vähemmän? Mitä elämä olisi jos haluaisi vähemmän? Millaista olisi ” pieni elämä”- hiljainen elämä? Jossa tulisi toimeen hiljaisuu-den, tapahtumaköyhyyden, ”vaatimattoman” elämän ja ennen kaikkea ITSENSÄ KANSSA.

Ihmisinä pyrimme luontaisesti etsimään omaa sisäistä tasapainoamme. Etsiessämme voimme teh-dä sen itseämme tuhoavalla tai rakentavalla tavalla, esimerkiksi pakenemalla vaikeuksia, syyttele-mällä muita niistä, vaihtamalla työpaikkaa, sairastumalla tai lisääntyvällä alkoholin käytöllä jne. tai vaihtoehtoisesti suostua kohtaamaan vaikeudet kivuliaankin prosessin kautta kehittymällä ihmise-nä ja kohdentamaan vapautunut energiamme rakentavaan toimintaan.

Henkisen tasapainon saavuttaminen, edellyttää riittävän tasapainoista suhdetta itsen ja ympäröi-vän maailman välillä.

Jotta kykenisimme etsimään henkistä tasapainoamme, tarvitsemme riittävästi taitoa jäsentää ke-hitysvaiheistamme johtuvat erot ja niistä muodostuvat ristiriidat. Tämä on edellytyksenä psyykki-sen kehittymisemme jatkumiselle. Tällöin kykenemme esimerkiksi muuttuvassa toimintaympäris-tössä yksilöitymään ja muodostamaan oman identiteettimme yhä uudelleen ja kykenemme identi-fioitumaan uusiutuneena ihmisenä yhteisön jäsenyyteen. Tämä prosessi pitää meidät kehittymis-kykyisenä ja mahdollistaa meille sisäisen virtauksen. Merkityksellinen elämä saattaa löytyä suuren ja nopean sijaan pienestä ja hitaasta, useammin lä-heltä kuin kaukaa. Lainan tähän yhteyteen Eino Leinon runoa.

RAUHA

”Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämmeissäin,
tää suuri ja outo uus?

Minä kuulen kuink´ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja touót muut.

Kaik´on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaik´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeavat sydämmessäin
ja tuosuvat rauhaa syvää.”

Eino Leino

SISÄISEN RAUHAN PERUSTA

Sisäisen rauhan perusta on hyvä suhde itseen, jolla tässä yhteydessä tarkoitan, että ihmisellä on riittävän selkiytynyt identiteetti. Hän on riittävän kehittynyt ihmisenä eli käynyt läpi oman aikuis-tumisprosessinsa. Kaikki ihmiset eivät ole käyneet riittävästi omaa aikuistumisprosessiaan. Tämä näyttäytyy esimerkiksi työelämässä, ihmissuhteissa erilaisena vastuuttomuutena, siitä mitä sano-misillaan teoillaan käynnistää toisissa ihmisissä, kyvyttömyytenä sitoutua yhteisiin tavoitteisiin jne.

Aikuistunut ihminen osaa käyttää purkaakseen sisäistä ahdistustaan apunaan mielikuvia, huumo-ria ja leikkiä. Aikuisen ihmisen leikki on ajatusleikkiä. Hänen ei tarvitse turvautua hyökkäyksellä muita ihmisiä kohtaan tai käyttämään fyysistä väkivaltaa. Hänen todellisuuden tajuisuutensa on lisääntynyt ja objektiivinen ajattelu johtaa häntä muun muassa erilaisissa päätöksenteon proses-seissa ja ihmissuhteissa. Aikuistunut ihminen kykenee paremmin ymmärtämään toista ihmistä ja empatian kyky lisääntyy.

LUOVA ASENNE ELÄMÄSSÄ

Tämä antaa elämälle mielekkyyden ja tekee elämisen arvoisen ja innovatiivisen. Vastakohtana on mukautuminen. Kokemus siitä, että täytyy alistua ulkoisiin vaatimuksiin. Se tuo ajatuksen turhuu-den tunteesta millään ei ole väliä, minulla ei ole vaikuttamisen mahdollisuuksia. Ainoa selviytymi-sen keino on alistuminen kohtaloon. Mukautuvan ihmisen ydin itse on piilossa ja mitä syvemmälle se piiloutuu, johtaa se uupumiseen.

Elämän voima on rakkaus. Jokainen ihminen elää oman ainutkertaisen elämänsä, ainutkertaisena ihmisenä. Hän on syntynyt juuri tietyistä vanhemmista, tiettyihin sukuihin, kansoihin ja kansakun-tien keskinäisissä suhteissa vallitseviin vaiheisiin.

Ihminen on sidoksissa koko ajan historialliseen menneisyyteensä, samalla kun hänen oma kehityk-sensä tapahtuu nykyisyydessä.

On monia tapahtumia joita ihminen itse ei voi valita. Hänen on tyytyminen tiettyyn kohtaloon eng.(fate), sekä tehtävä lukuisia omia valintoja, joita määräävät hänen omat tunteensa ja järkensä (tiedostamaton ja tietoinen)( eng. destiny) eli valittava kohtalonsa, jonka rajoina ovat ympäristön antamat mahdollisuudet ja sisäistetyt arvovalinnat.

Ihmisellä on subjektiivista elämänpelkoa. Kysymys on uuteen uskaltautumisesta sen realistisuu-desta tai jopa uhkarohkeudesta.

Liiallinen elämänpelko voi saada aikaan elämättömän elämän. Elämänvoima, jonka tehtävänä on ylläpitää elämän jatkuvuutta sekä yksilössä että luomakunnassa. Tämän rinnalla toimii aggressio, rakentavana tai tuhoavana voimana. Aggressio puolustaa elämän voimia.

Mikäli aggressio tuntuu liian pelottavalta, yksilö suuntaa sen itseään vastaan ja tuhoaa omaa mi-nuuttaan ja elämänsä mahdollisuuksia. Tämä on tuhoavaa.

Uskaltautumisessa uuteen tarvitsemme aggressiota vaikeuksien voittamiseksi ja päämäärän saa-vuttamiseksi.

Elämän pelko voi olla realistinen konkreettisten tilanteiden aiheuttama tai omista sisäisistä fan-tasioista johtuvaa.

Elämän pelkoon voi liittyä kateuden pelko koska kateuden kohteena oleminen voi tuntua hyvin tuskalliselta ja sisältää hylätyksi tulemisen pelon.

Elämän pelko voi olla itseltä salassa. Se voi pukeutua valeasuun, jolloin ihminen kuvittelee esimer-kiksi toimivansa elämäänsä suojellen ja rohkeasti uuteen uskaltautuen. Todellisuudessa hän tuho-aakin elämäänsä. Esimerkiksi uhkarohkeus tai johonkin aatteeseen niin vahvasti uskoen, ettei asi-anomainen kykene sitä kriittisesti tarkastelemaan vaan saa ”ismistä” puolustusmekanismin, joka estää oman elämän kaikessa siinä laajuudessaan mikä voisi olla mahdollista. (R. Pölönen)

Elämänpelkoa on kaikilla sen vaikeudet tulevat esille silloin, kun se vie elämättömään elämään ja aiheuttaa monenlaista oireilua.

Elämänpelon taustalla on traumaattisia kokemuksia, jolloin pelkoa on todella koettu, joko psyykki-senä tai konkreettisena tapahtumana. Pelko on herättänyt pelontunteen, joka on voitu kokea myös ruumiillisina tuntemuksina. Esimerkiksi lapsuuden tapahtumat, jotka ovat pelottaneet ja miten on voinut jopa täristä ja vavista, hikoilla. Kun pelon tunne vahvistuu, se alkaa rajoittaa hä-nen elämäänsä. Työpaikalla ei uskalla ilmaista ajatuksiaan peläten toisten ivan kohteeksi joutumista.

”Myös ennen kokemattoman on oltava mahdollista. Kysytään ”vain” rohkeutta: rohkeutta ou-doimman, ihmeellisimmän ja selittämättömimmän edessä. Ei pidä säikähtää, jos eteen nousee suuri suru tai jos levottomuus hämmentää meitä. Voimme ajatella, että meille on tapahtumassa jotain, elämä ei ole meitä unohtanut, vaan pitää meitä kädestä eikä päästä putoamaan. Miksi sul-kisitte mielestänne kaiken rauhattoman ja ikävän, kun ette vielä tiedä, mitä nämä vaikeat asiat aikovat tehdä teidän parhaaksenne – olkoonkin, että ne nyt tuntuvat niin epämieluisilta.” Rilke , R.M (1993) Kiirjeitä nuorelle runoilijalle (suom. Liisa Envald)

KOKEMUSTEN JAKAMISEN VOIMA

Ihminen voimaantuu tavatessaan muita eri ammateissa toimivia, joilla on samankaltaisia huolia tai ilon aiheita. Keskeistä on, että hän saa jakaa tunteitaan ja ajatuksiaan ja saa rohkaisua tai rakenta-vaa kritiikkiä. Yhteisten kysymysten löytäminen ilahduttaa, yhdistää ja vahvistaa yhteisöä ja sen jäseniä. Tällöin yksinäisyyden tunne hellittää. Tämä edellyttää, että on kohdannut riittävästi omat avuttomuuden ja tarvitsevuuteensa tunteet. Tulee armeliaammaksi itseään ja muita kohtaan, on itselleen riittävän hyvä.

IHANTEENA ”FLOW” OBTIMAALINEN ONNEN JA LUOVUUDEN TILA

Tässä tilassa ulkoinen vaatimustaso ja yksilön suoritustaso ovat tasapainossa keskenään. Ihminen on kokonaan työhönsä uppoutunut. Hän ottaa kaikki voimavaransa käyttöön nauttii siitä, kun pystyy voittamaan esteet ja suoriutumaan tehtävistään.

Tällaiset flow -tilanteet tuottavat ihmiselle suurta mielihyvää, ne ovat todellisia luovuuden huip-puhetkiä (Czikszentmihaly 1991). Jotta voisimme entistä enemmän nauttia tällaisista pakottomista flow -hetkistä, meidän tulisi ymmärtää uudella tavalla ajan olemus.

Mistä ruokapalveluesimiehet löytävät oman ja viiteryhmiensä flow;n?

Olen pyrkinyt tässä artikkelissani luomaan edellytyksiä lukijan omiin sisäisiin pohdintoihin ja lisää-mään ajatuksia työyhteisön ja sen jäsenten välisiin keskusteluihin.

Pelkkä tiedon lisääminen ei helpota vaan tarvitaan syvempää tietoa ihmisen mielen prosesseista. Tämä lieventää itsestä, työstä ja työyhteisöistä lähtevää ahdistusta ja sen käsittelyä rakentavalla henkistä kehitystä eteenpäin vievällä tavalla.

Maj-Lis Kartano
Psykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeutti (Kela)
Työnohjaaja, Esh- kätilö

« takaisin artikkeleihin